Kun mikään ei riitä

Jos vielä vähän enemmän teen ja yritän, pääsen tässäkin hommassa tosi pitkälle!

Kuulostaa tutulta, nyt kun katson taaksepäin. Miksei vähempikin riittänyt? Mikä sisälläni ajoi yrittämään aina vaan enemmän? Aina vaan kohti uusia tavoitteita, uusia saavutuksia? Uudestaan ja uudestaan, uuvuksiin saakka.

Ajojahtini jatkui työelämän ulkopuolellakin. Myös parisuhteessa. Yritin olla jotain enemmän kuin olin. Niin pitkälle, että lopulta kadotin itseni kokonaan.

Miksi? Syy selvisi vasta kun voimat loppuivat ja kaikki elämässäni hajosi pieniksi sirpaleiksi.

Sirpaleista sisintä eheyttäessäni mentorini vei huomioni lapsuuden ympäristössäni kokemaani, vuosikausia jatkuneeseen mitätöintiin. Herkkään lapseen ja nuoreen oli tämän vuoksi kasvanut tiedostamaton tarve tuoda itseäni näkyväksi suorittamalla, kaikessa mihin ryhtyi . Koska pelotti, ettei riitä, ettei kelpaa, ja tulee hylätyksi. Sisälle kasvoi läpi elämän huutava ääni, joka kysyi, kelpaanko minä nyt? Näytä vielä vähän lisää, jotta varmasti kelpaat!

Nyt olen kiitollinen sirpaleiksi särkymisestäni. Se pysäytti. Ja antoi mahdollisuuden kasvaa. Viime hetkellä, pienet poikani ovat juuri menneet eskariin ja ekalle luokalle kouluun. Heitä askarruttavat jo nyt elämän isot kysymykset.

Me vanhemmat voimme radikaalisti vaikuttaa kasvavan ihmisen elämään ja valintoihin. Mitä sinä sanot lapselle ja nuorelle, kun tämä kertoo tekemisistään, haaveistaan, tai ammatinvalintaan ja elämään liittyvistä ajatuksistaan? Pysähdy vastauksesi ja asenteesi äärelle hetkeksi. Lapsi ja nuori kantaa vastaustasi läpi koko elämän.