Pelko

Mä en pelkää mitään!
Äijien suusta usein kuulemani lause.
Mutta onko todella niin?

Omasta elämästäni tunnistan, kuinka kiihtyvä vauhti, saavutusten saalistaminen ja koristeltu kuori ovat todellisuudessa olleet maskeja: suojakuoria. Niiden taakse naamioituneena on ollut pelkoa. Peikkoja!

Peikkoja, jotka ovat olleet sisälleni vangiksi jääneen pienen lapsen kauhua. Peikkoja, joiden nimi on Hylätyksi tulemisen pelko, Rakkaudettomuuden tunteen tuomat pelko. Kaikkine arjessa, elämässä ja pari-ja ihmissuhteissa näkyvine seurauksineen.

Onneksi on ammattilaisia, joiden kanssa on mahdollisuus löytää tien pois pelon ohjauksesta. Lempeästi tuetussa ohjauksessa uskaltaa myöntää pelkonsa ja heikkoutensa. Sisällä oleva lapsi vapautuu ja sen myötä aikuinen tasapainoittuu olemaan sitä, mitä sydämestään on.

Mua silloin tällöin pelottaa, yhä edelleen, eri tilanteissa. Mutta nykyään pärjään pelon tunteen kanssa, saatuani käyttöön työkaluja. Kohtaan pelon pysähtyen, ilman naamareita, ja otan elämän sellaisena kuin se eteen tulee, kaikkine tunteineen❤️